Maailma on täynnä erilaisia terveysväittämiä. Ruokien väitetään olevan terveellisiä, “kemikaalien” haitallisia, tiettyjen treeniliikkeiden turhia tai vaihtoehtohoitojen tehokkaita. Vaikka erilaiset väittämät jaettaisiinkin jonkinlaisiin kategorioihin (esimerkiksi, ruoka-aineita koskevat terveysväittämät), ne voivat silti erota toisistaan hyvinkin paljon. Tästä syystä terveen skeptisen kannan ottaminen edellyttää, että väittämiä osataan tarkastella aina tilanteeseen sopivalla tavalla. Toisaalta on yhtä tärkeää arvioida väitteen lähdettä. Kaikki ihmiset ovat tietysti samanarvoisia mutta kun asiayhteys otetaan huomioon, kaikkien mielipiteet eivät suinkaan ole. Jos käytävällä vastaantulija esittää mielipiteen, siihen on perusteltua suhtautua eri tavoin riippuen siitä liikutaanko vankimielisairaalan suljetun osaston vaiko arvostetun yliopiston käytävällä.
Ensin kuitenkin termien määrittelyä: mitä tarkoittaa sana “väittämä”. Tässä en tarkoita nimenomaan väittelyyn liitettyä termiä, vaan yleisesti mitä tahansa toteamusta, joka sisältää kannanoton todellisuuden tilaan. Esimerkiksi toteamus “omena on terveellinen” on väittämä.
Todistustaakka
Jos väittämä esitetään ilman mitään todisteita, se voidaan myös kumota ilman mitään todisteita. Varsinaista pohdintaa syntyykin vasta, kun aletaan miettimään kenen tulee perustella väittämänsä ja miten. Velvollisuus esittää todisteita on nimeltään todistustaakka. Sitä voidaan pähkäillä hyvinkin syvällisesti filosofian, logiikan ja oikeustieteen näkökulmista. Niissä törmätään monenlaisiin määritelmiin siitä, mille osapuolelle tuo todistustaakka oikein lankeaa. Tähän liittyvät myös seuraavat väitteen tarkennukset:
Positiivinen väite = jotain on olemassa tai jollakin on tietty ominaisuus
Negatiivinen väite = jotain ei ole olemassa tai tietty ominaisuus puuttuu
Riippuen näkökulmasta, todistustaakkaa voidaan yrittää vierittää joko positiivisen tai negatiivisen väitteen esittäjälle. Vaikka vastakkaista näkee erityisesti internet-keskusteluissa paljon, tällainen vääntäminen on käytännön tasolla melko turhaa ja harvoin edistää kenenkään ymmärrystä itse aiheesta. Ehkäpä tärkeimpänä poikkeuksena keskustelut yliluonnollisista tai uskonnollisista seikoista mutta muuten jätettäköön tämä filosofeille. Terveyskeskustelua käyville skeptikoille useimmiten riittää kun todetaan yleisesti, että todistustaakka on väitteen esittäjällä. Tämä johtuu siitä, että saivartelemalla mikä tahansa väite voidaan muuttaa ainakin näennäisesti plussasta miinukseen ja päinvastoin.
Positiivisuus, negatiivisuus ja todistustaakka eivät ole arkipäiväisessä keskustelussa täysin turhia käsitteitä. Tärkein käytännön sovellus on siinä, kuinka helppo niitä on kumota tai todistaa. Yleisesti ottaen mitään väitettä ei koskaan voida todistaa 100% aukottomasti mutta negatiivisten väittämien kumoaminen on hyvin helppoa; siihen riittää vain yksi vastakkainen todiste.
Esimerkkiväittämä 1: “Tuote X ei sisällä lainkaan lisäaineita”
Kumoaminen: esitetään todiste, että kyllä sisältää
Terveyskeskusteluissa näkee usein väitteitä liittyen turvallisuuteen. Kyse voi olla rokotteista, geenimuunnelluista elintarvikkeista tai ruoan lisäaineista. Turvallisuutta on mahdotonta osoittaa 100% aukottomasti. Teoriassa aina voi olla joku ihminen joka perimänsä tai jonkun muun harvinaisen syyn johdosta kokee sen haitallisena. Turvallisuudessa onkin nojattava tiettyihin ennalta sovittuihin raja-arvoihin. Täysin 100% turvallisuuden vaatiminen onkin nk. Nirvana-argumentointivirhe, jossa vaaditaan suoraan mahdottomia. Turvallisuutta valvovat monenlaiset viranomaiset, joten negatiivinen väite “X:n turvallisuutta ei ole osoitettu” on yleensä helppo kumota jo sillä että esittää todisteet turvallisuustutkimuksista. Sen jälkeen keskustelu voikin siirtyä siihen, minkälaisia ovat realistiset vaatimukset.
Toisaalta terveyskeskustelussa törmätään usein väitteisiin, joita perustellaan todisteiden puuttumisella. Tämäkin on yksi muoto negatiivisesta väitteestä ja on myös helppo kumota esittämällä edes yksi vastakkainen todiste.
“Absence of evidence is not evidence for absence”
Joka suomennettuna voisi kuulua (kiitokset Jukka H:lle käännöksestä!):
“Todisteiden olemattomuus ei ole olemattomuuden todiste”
Väittämän suuruus ja skaalautuva skeptisyys
Jokainen ihminen kuulee varmasti päivän aikana lukemattomia erilaisia väittämiä. Ne liittyvät yhtä lailla lukemattomiin eri asiayhteyksiin. Kaikkiin ei tarvitse suhtautua samalla tavalla. Itse asiassa, terve skeptisyys eroaa hyperskeptisyydestä juuri sillä ettei jokaiseen väittämään edellytetä samanlaisia perusteita. Kutsun tätä skeptisyyden skaalautuvuudeksi.
Esimerkkiväite 2: “Appelsiini sisältää C-vitamiinia”
Kyseessä todella on (positiivinen) väite, joka ei ole aina ollut selvä. Siitä ei ole edes kauaa, kun C-vitamiini löydettiin. Tämä on kuitenkin nykyään melko yleistä tietoa, joten jos tällainen väite esitetään, ainoastaan parantumaton hyperskeptikko vaatii sille lähdeviitettä. Kyseessä on informaatiosisällöltään ‘pieni’ väittämä, joten älä ole se tyyppi joka vaatii sille PubMed-viitettä. Näytät vain hölmöltä ja kaikilla menee hermot. Piste.
Esimerkkiväite 3: “Goji-marjoissa on C-vitamiinia, joten se ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja”
Tämä (niin ikään positiivinen) väite on taas ihan eri planeetalta. Nyt puhutaan jo aivan eri kokoluokan informaatiosisällöstä. Tällainen väittämä koostuu monesta eri kerroksesta: siinä on laaja kliininen taudinkuva ja kannanotto tehoon. Väitteestä kuitenkin puuttuu myös hyvin paljon tietoa: puhutaanko ylipäätään eläimistä vai ihmisistä? Minkä ikäisistä ihmisistä? Miehistä vai naisista? Hyvin nopealla tarkastelulla päästään lukuisiin jatkokysymyksiin. Tällöin voidaan sanoa että väite on suuri ja sille on perusteltua vaatia myös suuren kokoluokan todistusaineistoa. Terve skeptisyys siis skaalautuu väitteen koon mukaan.
Seuraava sitaatti lienee alunperin Carl Saganin käsialaa mutta siihen on tehnyt olennaisen lisäyksen edesmennyt kirjailija Christopher Hitchens:
“Extraordinary claims require extraordinary evidence and that which can be asserted without evidence can be dismissed without evidence”
Karkeasti suomentaen:
Suuret väitteet vaativat suuria todisteita ja mikä esitetään ilman todisteita, voidaan myös kiistää ilman todisteita
Väittämän purkaminen osiin ja kiertotiet
Kuten esimerkkiväitteestä 3 nähdään, suuret väittämät on helppo purkaa osiin pienemmillä tarkentavilla kysymyksillä. Tämä pätee yleisesti niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin väittämiin. Asian tarkastelu pienemmissä osissa auttaa hahmottamaan sitä, mikä lopulta on totuus.
On kuitenkin olemassa tapauksia, joissa väite on pakko purkaa osiin ja etsiä jopa kiertoteitä sen tarkastelemiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi väitteet jostain täysin uudesta asiasta, josta kukaan ei vielä tiedä paljoa. Tieteessä tällaisia tapahtuu jatkuvasti. Esimerkiksi erilaiset kantasoluhoidot ovat kiivaan tutkimuksen kohteena. Kukaan ei kuitenkaan voi sanoa vielä varmasti, toimivatko ne, joten tuloksia odotellessa on turvauduttava kiertotiehen: onko edes teoriassa mahdollista että ne toimivat?
Terveysväittämien maailmassa uusia asioita putkahtelee esiin tuon tuostakin. On olemassa uusia dieettejä, uusia ravintolisiä, uusia treenivälineitä jne. Suurta osaa väittämistä vauhdittaa aggressiivinen markkinointi mutta on aina otettava huomioon sekin mahdollisuus että sen takana on aidosti hyvä idea. Uusien väittämien kohdalla joutuu usein turvautumaan kiertoteihin: kun todistusaineistoa ei ole vielä kertynyt, on perusteltua kysyä, onko väittämä edes mahdollinen. Usein tämä myös vaatii alkuperäisen väittämän pilkkomisen pieniin osiin.
Esimerkkiväite 4: Uusi laite Y polttaa rasvaa vyötäröltä
Tämä väite voidaan pilkkoa osiin ja tarkastella niiden mahdollisuutta, sillä laitteen uutuudesta johtuen, todistusaineistoa ei välttämättä ole kertynyt paljoa. Mihin laitteen toiminta perustuu? Onko mahdollista että se ylipäätään polttaa rasvaa? Onko rasvaa mahdollista polttaa tietyltä alueelta ilman että se palaa muualta? Väite on myös positiivinen ja kohtalaisen suuri, joten sen esittäjällä on todistustaakka ja skaalautuva skeptisyys on perusteltua.
Yleiset kannanotot vaativat myös väitteiden tarkastelua pienissä osissa. Nämä ovatkin usein skeptikolle kiperiä tapauksia. Esimerkkejä laajoista asioista, jotka herättävät monenlaisia mielipiteitä ovat mm. kasvien geenimuuntelu, rokotteet ja luomu vs. tehoviljely.
Näissä asioissa on helppoa sortua yksinkertaisiin ja mustavalkoisiin väittämiin, kuten “Kaikki geenimuunnellut kasvit (GMO) on kiellettävä” tai “kaikki luomu on turhaa”. Aina on syytä pohtia, minkälaisiin eri osiin väittämät on mahdollista pilkkoa.
Henkilökohtainen suosikkiesimerkkini monitahoisesta kannanotosta on GMO. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että huolet niiden terveyshatoista ovat pääasiassa turhia. Kasvien geenimuuntelua on tehty jalostamalla jo tuhansia vuosia ja viimeisen sadan vuoden aikana työkalupakkiin on tullut sellaiset menetelmät, kuten säteilytys. Se aiheuttaa lukemattoman määrän hallitsemattomia mutaatioita kasvien genomiin ja siitä sitten valitaan halutut ominaisuudet. Nykyaikainen geenimuuntelu on vain kaikkein kehittynein muoto aikaisemmista ja voidaan tehdä paljon hallitummin. En silti pidä geenimuuntelua täysin ongelmattomana. Huoleni liittyvät kuitenkin lähinnä lainsäädäntöön ja taloudellisiin seikkoihin. Ihan kaikkea ei tarvitse alkaa muuntelemaan pelkästään muuntelun vuoksi, vaan taustalla on oltava hyvät perusteet ja näyttö hyödyistä ja haitoista. On pidettävä huoli siitä, etteivät mahdolliset uudet lajikkeet tuota esimerkiksi maanviljelijöille ylimääräistä vaivaa/kustannuksia. Meillä ei Suomessa ole merkittävää A-vitamiinin puutosta, joten emme hyötyisi sellaisten kasvien viljelystä täällä. Sen sijaan Afrikassa siitä hyötyisi niin monet ihmiset, että nk. kultaisen riisin vastustaminen on mielestäni epäeettisyydessään jo rikollista.
Monet väittämät ovat monitahoisia, eikä niissä yksinkertainen puolesta- tai vastaan-kanta ole mielekäs.
Väitteen esittäjä
Kuten alussa totesin, ihan kaikkien väittämiä ei tarvitse ottaa samanlaisella vakavuudella. Tämä on viimekädessä hyvin epämääräinen kategoria mutta muutamat nyrkkisäännöt ovat käytännöllisiä. Esittäjän arviointi auttaa paitsi arvioimaan todistusaineiston määrää/laatua myös sitä, kannattaako siihen uhrata lainkaan aikaa. Väitteen esittäjästä voi miettiä mm. seuraavaa:
- Mikä on hänen asiantuntemuksensa aiheessa
- Onko hänellä asiaan jotain henkilökohtaisia sidonnaisuuksia
Ensimmäinen kohta on selvä ja sulkee jo pois äärimmäiset esimerkit. Toisaalta tiedämme, että joskus lääkäritkin esittävät mitä kummallisimpia väitteitä ja heillä luulisi olevan sitä asiantuntemusta. Tällöin kannattaa miettiä ensimmäistä kohtaa vielä syvemmin: onko kyseisellä lääkärillä juuri tämän alan erityisosaamista. Lääketieteen pariin mahtuu monenlaista ja yhden alan ammattilainen voi olla kovin tietämätön toisesta. On myös tarpeen miettiä toista kohtaa; millä tavalla henkilö on sitoutunut aiheeseensa. Hyötyykö hän siitä taloudellisesti vai onko se esimerkiksi ammatillinen arvovaltakysymys?
Tässä vaiheessa skeptikon on oltava tarkkana. On nimitäin äärimmäisen helppo sortua nk. ‘ad hominem’-argumentointivirheeseen:
Väite P on väärin, koska sen sanoo henkilö A
Lähteen luotettavuuden kyseenalaistaminen on kuitenkin aina perusteltua. Emmehän antaisi autoammekaan sellaisen henkilön huollettavaksi, joka ei ole koskaan autoa nähnytkään. Olisiko tällöin ad hominem-argumentointivirhe todeta, ettei kyseinen henkilö ole pätevä automekaanikko? Ei tietenkään.
Tässä piileekin hienovarainen ero: on OK sanoa, että tietty lähde ei ole luotettava ja pyytää sen perusteella parempaa lähdettä (muistaen, että todistustaakka on väitteen esittäjällä). Sen sijaan ei ole OK sanoa, että tietty väite on väärin pelkästään siksi että se on peräisin epäluotettavasta lähteestä.
Esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilä on jo vuosien ajan esittänyt toinen toistaan provosoivempia väitteitä niin ravitsemustieteen, immunologian, tartuntatautien, farmakologian kuin kardiologiankin piiristä ja blogikirjoitukset suorastaan pullistelevat asiavirheistä. Hän on profiloitunut Suomen “johtavana toisinajattelijana” (‘leading dissident’, kuten Twitter-profiilissa lukee), joten on odotettavissa että hän tulee todennäköisesti aina esittämään valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Tällöin häntä voidaan pitää jo lähtökohtaisesti puolueellisena lähteenä, joten on perusteltua pyytää parempia. Toisaalta Heikkiläkin suosittelee esimerkiksi kasvisten syöntiä, mikä on varsin hyvin perusteltu väittämä. Vaikka kiusaus voikin olla suuri, olisi ad hominem-virhe esittää refleksinomaisesti että väite P on väärin, koska sen sanoo Antti Heikkilä.
Nämä seikat ovat lähtökohta minkä tahansa väittämän tarkasteluun. Näiden avulla voidaan pohtia, minkälaista todistusaineistoa mikäkin väite vaatii taakseen ja ennenkaikkea minkä verran. Niitä pohditaan kirjoitussarjan seuraavassa osassa.
Yhteenveto:
Oletko samaa mieltä? Olenko jossain asiassa väärässä? Puuttuuko jotain olennaista? Kaikenlainen kommentointi rakentavassa hengessä on tervetullutta!
” “Absence of evidence is not evidence for absence”
Jos joku keksii tuolle sujuvan suomenkielisen käännöksen, lisään sen tähän. Minä en keksi :)”
Kelpaisko: “Todisteiden olemattomuus ei ole olemattomuuden todiste” ? Ehkä ei toimi yhtä hyvin englannissa? Mutta asia kai ilmenee.
Kiitos, Jukka! Mielestäni juuri mainio käännös. Päivitän tekstiin 🙂
Tyypillinen tilanne ympäristöaltisteiden kohdalla on se että aineita tai tuotteita päästetään markkinoille luullen niitä turvallisiksi. Voidaankin sanoa, että “Absence of evidence for harm is not evidence of safety” eli näytön puuttuminen haitasta ei osoita turvallisuutta.” Se pätee myös GMO:hon ja yksittäisiin geenimuunneltuihin lajikkeisiin. Tavallista myös on, että lääkkeitä luullaan turvallisiksi, kunnes myöhemmin niiden haitat huomataan ja osoitetaan myös tieteellisesti. Tässä yksi syy, miksi olen erittäin kriittinen GMO:ta kohtaan.
Olisiko siis reilua sanoa, että mielestäsi turvallisuutta valvovat viranomaiset eivät tee työtään riittävän hyvin? Miten parantaisit valvontaa?
Ylipäätään tässä on tärkeää määritellä “turvallisuus”. Ainakin farmakologian puolella lääkkeiden haitat ovat täsmälleen yhtä tärkeä tutkimuskohde kuin hyödytkin. Lääkekehityksessä faasien I ja II tärkeimpiä tavoitteita on selvittää haittojen ilmaantuvuutta ennen kun lääke edes pääsee faasiin III. On jopa lääkevalmistajan itsensä intresseissä “epäonnistua varhain”. Kun lääke on markkinoilla, niitä ei vieläkään pidetä tarkkaan ottaen täysin turvallisina, vaan kuten kaikissa asioissa, hyödyt on punnittava haittoja vastaan. On selvää, että harvinaisemmat haitat tulevat ilmi vasta kun käyttäjiäkin on paljon. Tällöin vasta voidaan lopullisesti selvittää, onko hyöty riittävästi haittoja suurempi.
On totta, että prosessissa on omat puutteensa ja teollisuus tunnetusti yrittää kiemurrella kaikista mahdollisista porsaanreijistä läpi. Valvontaa ja haittojen ennakointia kuitenkin tehostetaan jatkuvasti ja mielestäni siinä suunta on nimenomaan oikea.
Kommentoinpa vielä vähän pidemmin. Olen pitkälti samaa mieltä juttusi kanssa kokonaisuutena.
Tuo GMO-esimerkkisi on siitä kuitenkin mielestäni puutteellinen, että se ei mahdollista tai tunnusta GMO:n laajempaa filosofista kritiikkiä, joka kuitenkin voi olla hyvin oleellista sen kannalta, millaisiin johtopäätöksiin siitä päädymme. Jos GMO:n salliminen tai kieltäminen päätettäisiin aina tapauskohtaisesti, se merkitsisi käytännössä oven avaamista GMO:lle. Nykytilanteessa todistustaakka on käännetty omituisesti sellaiseksi, että haitat pitää osoittaa ennen kuin jokin tietty GMO-laji voidaan kieltää, mikä käytännössä sälyttää taloudellisen taakan ja tutkimustyön GMO:ta epäileville. Sitä ei voi pitää oikeana.
Edes kultaisella riisillä ei voi mielestäni kestävästi perustella GMO:ta. Aivan mitättömillä kustannuksilla voitaisiin esimerkiksi hoitaa kehitysmaiden pikkulasten A-vitamiinisuplementaatio, jos vain haluttaisiin. Jos GMO-kultaisen riisin kehitysrahat olisi pantu siihen, ongelma olisi jo hoidettu.
Mainitsemani nurinkurinen todistustaakka koskee myös muuta teknologiaa. Vaikka jo 1970-luvulla ja sitä ennenkin oli tutkimustietoja mikroaaltojen haitallisuudesta terveydelle, kännykät päästettiin uusliberalistisessa hengessä markkinoille ilman, että mikroaaltoteknologian turvallisuutta olisi tarvinnut mitenkään osoittaa. Jälleen todistustaakka on vieritetty niille, jotka epäilevät tämän teknologian turvallisuutta.
Skeptisen mielipiteen muodostamisesta tuli myös mieleen sellainen asia, että kulttuurissamme pidetään itsestään selvänä kriittisyyden tavoiteltavuutta. Näen kuitenkin niin, että kriittisyyden ja skeptisyyden rinnalla tarvitsemme kykyä arvostaa toisen näkemystä. Olen huomannut sinun käytännössä osoittavan ja viljelevän sitä vuorovaikutuksessa muiden kanssa, vaikka en ole koskaan nähnyt sinun eksplikoivan sitä.
Kiitoksia perusteellisesta vastauksesta.
Ihan alkuun todettakoon, että toisen näkemyksen arvostaminen tulee sitten esiin kirjoitussarjan viimeisessä osassa 😉 Tosin, itse en pidä ihan kaikkia näkemyksiä arvostamisen arvoisena. Kuten tässä kirjoituksessa totean, ihmiset ovat tasa-arvoisia mutta näkemykset eivät välttämättä ole. En esimerkiksi voisi arvostaa rasistista tai homofoobista näkemystä millään tasolla, vaikkakin pyrkisin olemaan tuomitsematta koko ihmistä tällaisten niiden perusteella. Tuosta on käytännön kokemusta mm. vanhemman sukupolven lähisukulaisten kanssa. Tieteellisemmissä kysymyksissä suhtautuminen on paljon helpompaa, sillä todisteet ja logiikka voivat riidellä, eivät ihmiset 🙂
Itse olen ymmärtänyt tuon todistustaakan niin, että valvovilla viranomaisilla on oikeus vaatia valmistajalta niin paljon turvallisuusdataa, että he itse ovat vakuuttuneita. Mielestäni tämä järjestelmä on erityisesti taloudellisesta näkökulmasta oikeudenmukainen, sillä firma on se osapuoli joka sillä tuotteellaan pyrkii tekemään voittoa. Näinollen he voivat budjetoida turvallisuustutkimukset mukaan t&k-kuluihin. Jos turvallisuus pitäisi tutkia julkisin varoin, firmat voisivat tehdä mitä huvittaa ja suoltaa loputtomasti tuotteita turvallisuustestaukseen julkiselle sektorille “ulkoistettuna”. On tärkeää, että valvovissa viranomaisissa on näitä epäilijöitä, jotka saavat pomputtaa firmoja tahtonsa mukaan. Ehkä nykysysteemissä on puutteensa mutta käänteinen vaihtoehto olisi mielestäni vieläkin huonompi. Sama koskee myös säteilyturvallisuutta.
Mitä kultaiseen riisiin tulee, se on kehitetty alunperin parin riippumattoman tutkijan toimesta eikä taustalla ole mitään suurta firmaa. Mielestäni ei ole perusteltua vaatia, että näiden tutkijoiden työhönsä käyttämä raha olisi voitu käyttää jotenkin paremminkin. Tulos on syntynyt puhtaasti tieteellisen perustutkimuksen hedelmänä (todennäköisesti julkisesta yliopistorahoituksesta). Tässä on yksi erittäin tehokas ratkaisu kehitysmaiden A-vitamiininpuutosongelmaan. Jos supplementaatio olisi helppo ja halpa vaihtoehto, minkä takia Greenpeacen kaltaiset järjestöt eivät itse ratkaise ongelmaa? Samaan tapaan voitaisiin vaatia heiltä kultaisen riisin vastustukseen käytettävien resurssien ohjaamista ongelman todelliseen ratkaisuun.
Itse asiassa pointtini olikin juuri, että lajikkeita tulisi tarkastella tapauskohtaisesti, enkä käytäkään kultaista riisiä minkäänlaisena universaalina esimerkkinä kaiken GMO:n puolesta. Ei sitä tarvitsisi esimerkiksi Suomeen tuoda, sillä siinä hyötyisi todennäköisesti eniten teollisuus. Meidän viljelijöillemme tuosta voisi olla vain haittaa, joten ei kiitos.
Mielestäni olet liian hyväuskoinen, mitä tulee säätelyviranomaisten kykyyn pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta ja terveydestä yrityksen taloudellisia intressejä vastaan.
Alla olevassa tiedostossa on kerrottu hyvin siitä, miten Yhdysvalloissa FCC:tä dominoi teollisuus, jota sen pitäisi konrolloida. Myös Suomessa teollisuuden vaikutusvalta esim. Säteilyturvakeskukseen on hyvin vahva. Siksi Säteilyturvakeskus on ollut haluton ja kyvytön toteuttamaan esimerkiksi varovaisuusperiaatetta, jonka tarpeellisuuden monet tutkimukset ja raportit kuitenkin osoittavat.
Viralliset säätelyjärjestelmät ovat selvästi rikki.
http://bit.ly/FCCcaptured
Vai että vertaisarvioimatonta lätinää USA:n puolelta? Millähän logiikalla tämä pätisi edes ollessaan validi (mitä se ei ole, sillä “todisteet” ovat luokkaa “nostetaan-epäilys-muttei-tarjota-muuta-kuin-aihetodisteita”) Suomen tilanteeseen? Siksikö, että toteat “teollisuuden vaikutusvallan olevan vahva”?
Ja mitä väitteeseen siitä, että STUK ei noudata varovaisuusperiaatetta tulee … No, se on ihan puuta heinää. STUKin sivuilta löytyy mm. tämä
http://www.stuk.fi/aiheet/matkapuhelimet-ja-tukiasemat/altistusta-voi-vahentaa-yksinkertaisin-keinoin
joka on ns. hätävarjelun liioittelua, ihan yksinomaan varovaisuusperiaatteen pohjalta.
Mutta kun mikään ei riitä anonyymejä tutkimuksia (Hardellin roskatiede??) “siteeraaville” pelottelijoille.
Äläpäs tuomitse minua hyväuskoiseksi tuon kommentin perusteella. Olen hyvin tietoinen siitä, ettei järjestelmä missään tapauksessa ole täydellinen ja parantamisen varaa on aina. Nyt oli kyse todistustaakasta, jonka kerroin olevan nykymallissa mielestäni oikeudenmukainen. Nyt siirryit jo eteenpäin siihen, miten teollisuus yrittää vaikuttaa valvoviin viranomaisiin. Menee jo pahasti ohi kyseisen blogikirjoitukseni aihepiirin mutta vastaan vielä.
Siitä ollaan varmasti samaa mieltä, että teollisuutta tulee valvoa, eikö? Pätee myös lääke-, kemian-, ravintolisä-, homeopatia-, auto-, rengas-, vaate-, elintarvike- ja kaikkien muidenkin teollisuuksien valvontaan. Se, että lobbauksella yms keinoilla yritetään vaikuttaa valvoviin viranomaisiin, on valitettava osa ihmisluontoa. Ainakin minun on hyvin vaikea kuvitella sellaista järjestelmää, joka olisi immuuni tälle. Missä maassa on (tai on ollut) käytössä parempi järjestelmä?
Tuo Norm Alsterin kirjoitus vaikuttaa siltä että hänellä on selkeä agenda. Juuri nyt ei valitettavasti aika riitä käymään sitä kokonaan läpi, joten yritin etsiä rakentavia ratkaisuehdotuksia itse järjestelmään joista olisin eniten kiinnostunut. Korjaa jos olen väärässä mutta niitä ei esitetä, vaan lopussa on lista asioista joissa pitäisi kantaa muuttaa. Nämäkin vaikuttavat minun silmääni sellaisilta, joissa FCC ei suinkaan ole yksin vaan valvovat viranomaiset ympäri maailmaa ovat päätyneet samoihin johtopäätöksiin. Jopa riippumattomien tutkijoiden konsensus. FCC:llä on kyseisen aiheen lisäksi paljon muitakin valvontatehtäviä ja jos kyseinen pumppu halutaan tuomita korruptoituneeksi, tulee katsoa sen toimintaa kokonaisuutena. Varmasti ovat tehneet paljon hyvääkin.
Mitkä olisivat sinun ratkaisujasi valvontajärjestelmän parantamiseksi?
Itse luotan täysillä siihen, että vaikka teollisuus yrittäisi missä tahansa asiassa peittää totuuden, se tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin esiin. Näin on käynyt monien lääkkeiden kanssa, tupakka- ja asbestiteollisuudetkin ovat lopulta hävinneet ja nyt “BigOil” alkaa olla ilmastonmuutos-denialisminsa kanssa melkoisessa sillassa. Historiallisista esimerkeistä on vieläpä otettu paljon oppia ja valvontaa tehostettu vuosien varrella. Kuten totesin, vielä on parantamisen varaa mutta pitkälle on jo tultu.
Tämä rönsy päättyy minun osaltani tähän. Suon sinulle viimeisen sanan koska esitin kysymyksiä mutta jos ei palata lähemmäs blogikirjoitusta niin jatketaan näistä teemoista jonkun varsinaisen niihin liittyvän blogautuksen parissa, eikös juu? 🙂
Kiitos rönsyilevän keskustelun sallimisesta ja kärsivällisestä vastaamisesta. En viitsi enää väittää vastaan, vaikka asiasta voisikin jatkaa. 🙂
“Vaikka jo 1970-luvulla ja sitä ennenkin oli tutkimustietoja mikroaaltojen haitallisuudesta terveydelle, kännykät päästettiin uusliberalistisessa hengessä markkinoille ilman, että mikroaaltoteknologian turvallisuutta olisi tarvinnut mitenkään osoittaa.”
Suomeksi: jo 1970-luvulla vouhkattiin turhasta. 🙂