Ajankohtaista: Arman tasapainoharhan alla

Oman vaikutelmani mukaan Arman Alizad on hieno mies. Näin hänet ensimmäisen kerran jo legendaarisen MoonTV:n aikoihin. Jo silloin miehen huumorintajussa ja esiintymisessä oli jotain, mikä vetosi minuun. Sen jälkeen olen katsonut suurella mielenkiinnolla kaikki Kill Armanin jaksot sekä Viimeisen ristiretken. Olen myös seurannut Armania sosiaalisessa mediassa ja paitsi naureskellut vitseille mutta myös arvostanut satunnaisia syvällisempiä pointteja.

Uusin sarja, Pohjantähden alla, kuvataan puhuttelevaksi dokumenttisarjaksi Suomesta ja suomalaisuudesta. Olen katsonut melkein kaikki jaksot ja suurimmaksi osaksi pitänyt näkemästäni. Kodittomuusjaksossa tippa nousi linssiin. En edes antanut kohua herättäneen Cannonball-jakson häiritä. Ymmärrän kyllä sen ja muutamien muiden jaksojen keräämän kritiikin mutta olen ottanut kaiken jo lähtökohtaisesti käsikirjoitettuna viihteenä, jossa ei yritetäkään antaa aiheesta kokonaisvaltaista, objektiivista kuvaa. Uusimman jakson aiheena oli aikaisemmista hieman poiketen terveys – erityisesti ravitsemus.

Arman haluaa herättää ohjelmallaan keskustelua valitsemistaan aiheista. Joten keskustellaan.

Ravitsemusjakso aiheutti jo etukäteen mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa. Tulihan etukäteen tieto, että siinä vierailee mm. personal trainer Tomi Kokko, joka tuli laajempaan tietoisuuteen ravitsemussuosituksia koskevalla kokeilullaan. Ainakin itselleni oli myös entuudestaan tiedossa että Armanilla on jonkinlaisia sympatioita erilaisia ravitsemustieteen toisinajattelijoita kohtaan. Mietin että saapa nähdä, mitä tästä tulee – nimenomaan tieteen ja kriittisen ajattelun näkökulmasta.

Jännitys tiivistyi ja koitti hetki, jolloin jakso vihdoin tuli ulos. Nauliinnuin TV:ni ääreen valmiina kirjaamaan muistiinpanoja.

Jakso paljastuikin juuri samaksi, kuin tähänkin asti: käsikirjoitettua viihdettä, joka ei edes pyri objektiivisuuteen. Tällä kertaa se kuitenkin häiritsee minua. Kerron tarkemmin miksi, mutta ensin lyhyt tiivistelmä ohjelman kulusta muutamine sivuhuomioineen joko kertauksena tai niille, jotka eivät jaksoa ole katsoneet.

Arman ilmoitti etukäteen, että ohjelman tärkein viesti on että “kehon jokainen solu on täysin riippuvainen siitä, mitä suuhunsa laittaa”.

Tämähän on yksinkertainen biologinen itsestäänselvyys. Emme pysty esimerkiksi yhteyttämään energiaa auringonvalosta, joten kaikki solut todella ovat riippuvaisia ravinnon mukana tulevasta energiasta ja rakennusaineista. Etukäteen odotin siis esimerkiksi sitä, että perusteltaisiin ohjelmaan valittu näkökulma ja haastateltavien valinta.

Sitä ei näkynyt.

Sen sijaan, jakso starttaa tekstimuodossa esitettävillä synkillä diabetesluvuilla. Seuraavassa hetkessä äänessä onkin herra nimeltään Peter Flander. Kuka? Vasta pikainen googletus paljastaa, että kyseessä on syövän vaihtoehtohoitoja tukevan Petra Foundationin hallituksen puheenjohtaja. Hän puhuu mm. siitä, kuinka ravinnossa on nykyään paljon lisättyä sokeria ja että ruokateollisuuden on helppo valmistaa paljon hiilihydraatteja sisältäviä tuotteita.

Tämän jälkeen ruutuun astelee, kukapa muukaan kuin itse Antti Heikkilä. Hän lataa tuttuun tapaansa tiskiin narratiivin, jossa lopulta 20 miehen joukko määrittelee kaiken terveellisen maailmassa. Seassa mainitaan myös, kuinka ruoka- ja lääketeollisuus “omistavat toisiaan ristiin” ja että huipulla on lopulta kymmenen firmaa jotka hallitsevat kaikkea. Heikkilä toistaa myös kuluneen myytin siitä että hiilihydraatit aiheuttavat lihomista nostamalla insuliinia.

Nämä ovat tietenkin poikkeuksellisia väitteitä, jotka vaatisivat poikkeuksellisia todisteita. Heikkilän tyyliin ei kuitenkaan kuulu todisteiden käyttö ja silloin kun hän niitä käyttää, hän sortuu toistuvasti loputtomiin asiavirheisiin. Hänellä on oma kirjakustantamo ja terveysklubi, joka kustantaa lähes 300€/vuosi. Heikkilän tyyliin kuuluu myös sensuroida kriittinen keskustelu sosiaalisessa mediassa ja omassa blogissaan. Nämä kaikki viittaavat siihen, että hän joko 1) on vilpittömästi omasta mielestään hyvällä asialla mutta ei ymmärrä tieteellisiä tutkimuksia tai 2) hän johtaa lukijoitaan tietoisesti harhaan vakiinnuttaakseen asemaansa vaihtoehtoisena auktoriteettina. Olipa kumpi tahansa lähempänä totuutta, tiedonlähteenä Heikkilä ei valitettavasti ole erityisen luotettava. Uusimman ilmoituksensa mukaan Heikkilä aikoo lopettaa bloginsa pitämisen. Saa nähdä, jäikö tämä siis hänen viimeisten julkisten esiintymisten joukkoon.

Joka tapauksessa, ei siis lainkaan vakuuttava startti.

Seuraavaksi homma menee tasolle ‘cool story, bro’, eli turvaudutaan anekdoottiin. Ääneen pääsee näyttelijälegenda Aake Kalliala. Hän on pudottanut Heikkilän opeilla 26kg ja saanut myös vähennettyä diabeteslääkkeitään merkittävästi. Loistavaa! Olemme varmasti kaikki onnellisia Aaken puolesta mutta valitettavasti hänen subjektiivinen kokemuksensa ei ole hyvää todistusaineistoa. Monet tärkeät yksityiskohdat, kuten veriarvot ja tarkat lääkitykset jäävät piiloon. Ei siis sillä, etteikö ruokavalio olisi voinut toimia hyvin, vaan voisiko se olla vielä parempi. Esimerkiksi suosimalla enemmän kasvirasvoja voin (jota Aake kyllä toteaa käyttävänsä vain “säädyllisesti”) ja kookosrasvan sijaan. Diabeetikolle mm. kolesteroliarvojen tarkkailu on erityisen tärkeää.

Aaken jälkeen kuullaan jälleen Heikkilää, joka lataa paljon järkeviä itsestäänselvyyksiä (sokerin ja keinotekoisen ruoan välttely) maustettuna lisäannoksella insuliinihuuhaata (kts. edellä linkattu Lihastohtori-blogin artikkeli).

Lopulta haastateltavaksi tulee henkilö, jolla on oikeasti vakuuttavat tieteelliset meriitit ottaa keskusteluun kantaa – Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen professori Erkki Vartiainen. Hän antaa selkeän ja kiihkottoman esityksen, jossa nostaa lihavuuden/kansanterveysongelmien syiksi mm. vähäisen fyysisen aktiivisuuden, ruoan ylitarjonnan ja vähäisen kasvisten syönnin. Hän myös mainitsee, että suomalaisten elinikä on kasvanut merkittävästi sitten sotien jälkeisten vuosikymmenten. Vartiainen toteaa myös, että ravitsemussuositukset ovat hyvin “väljät”, joiden piiriin mahtuu monenlaisia yksittäisiä aterioita ja ruoka-aineita. Vartiainen antaa tiedemiehen tyyliin tutkijoiden konsensuksen – se on eri asia kuin pelkkä mielipide.

Hieno homma! Nyt varmaan riittää ja homma voidaan pistää pakettiin. Tutkimusnäyttö on suurimmalta osalta selkeää; tiedetään pääpiirteissään mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Suosituksia ei ole tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi, vaan väestötason ohjenuoraksi. Arman toteaakin tässä vaiheessa olevansa “ristitulessa”. Hänen korvaansa suositukset kuulostavatkin järkevältä, kunhan niitä ei ota liian kirjaimellisesti.

Valitettavasti homma ei jää tähän, vaan näkökulmia löytyy edelleen.

Tapaamme “elämäntapamuutosekspertti” Tomi Kokon. Hän ryöpyttää kansan ruokailutottumuksia ja suosituksia perustuen yhteen suureen logiikkavirheeseen: hän olettaa että suomalaiset noudattavat ravitsemussuosituksia. Jos hänen mielestään esim. viljatuotteet ovat merkittävä haittatekijä kansanterveydessämme, sehän vaatii sen että suositukset toteutuvat, eikö vain? Näin ei kuitenkaan ole. Suomalaisista vain muutama hassu prosentti noudattaa annettuja suostuksia, joten kuinka ne voivat olla syypää sairauksiimme? Itse asiassa ravitsemussuositukset ovat hyvin samankaltaiset ympäri maailmaa ja tutkimusnäyttö osoittaa että niihin sitoutuminen on käytännössä aina yhteydessä parempaan terveyteen. Kokon argumenteilta putoaa pohja ja senkin jälkeen hänen “dokumenttinsa” jää yhdeksi anekdootiksi muiden joukkoon. En kuitenkaan ole nähnyt sitä, joten en ota kantaa siihen tai Kokon muihin argumentteihin. Varmasti joukossa on paljon hyvääkin asiaa. (lisäys 1.6.16: muita Kokon argumentteja suosituksia kohtaan on ruodittu hyvin täällä)

Välissä Antti Heikkilä pääsee jälleen puhumaan ravinnosta ja geeneistä, jonka jälkeen Arman toteaa “tarvitsevansa ehdottomasti lisää mielipiteitä” – ohjelman ja koko aihepiirin kaikkien ongelmien alku ja juuri.

Ohjelman loppupuolella kuulemme vielä yksityisen antioksidanttiklinikan lääkäriä, superfood-guru Jaakko Halmetojaa sekä taiteilja Jani Leinosta. Tässäkö se anti siis on? Missä on minun mummoni mielipide kurkkupastilleista tai kaverini kaiman juopon serkun näkemys? Ohjelma-aika loppui ilmeisesti kesken. Kaikilta Pohjantähden alla asuvilta ihmisiltä ei ehditty kysyä näkemystä Oikeasta Ravitsemuksesta. Olisi edes muutama ravitsemusterapeutti tai tutkija vielä saatu joukkoon.

Lopussa Arman vaikuttaa silminnähden hämmentyneeltä. Hän toteaa ruoasta tulleen kuin uskonto – kaikki haluavat tehdä asian omalla tavallaan.

Ja siinäpä se ongelma taas onkin.

Ravitsemus ei määritelmänsä mukaan ole uskonto. Se on monimutkaista luonnontiedettä, johon on tarjolla yliopistotasoista koulutusta mutta lisäksi kokonaisia tutkijan työuria. Sitä ovat tehneet tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Ja sitten on ne ihmiset, jotka ovat tehneet ravinnosta uskontonsa – heille tärkeintä ei ole tieteellinen tutkimustieto, vaan karismaattiset saarnaajat, tarinat, myytit, enkelit ja demonit.

Ihmisen yksilöllisiä kokemuksia ei pidä väheksyä. Erityisesti silloin kun ne tuottavat mainioita tuloksia (a la Aake Kalliala). Mutta niistä ei missään nimessä pidä vetää yhtään sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Kertomuksista ei voida koskaan saada irti kaikkea olennaista tietoa ja havaitulle vaikutukselle voi olla monta selitystä. Maailma on täynnä erilaisia dieettejä ja poppaskonsteja laihtumiseen ja paremman terveyden saavuttamiseen. Soppa on valmis siinä vaiheessa kun kaikkien henkilökohtaiset kokemukset nostetaan samanarvoiseen asemaan. Syntyy tasapainoharha (engl. ‘false balance’), joka on klikkiotsikoinnin ohella yksi nykymedian pahimmista synneistä. Olen itse kirjoittanut omia ajatuksiani tasapainoharhasta eroon pääsemisestä täällä.

Toinen keskeinen ongelma Armanin ravitsemusjaksossa on kaksinaismoralismi: ruokateollisuus nostetaan toistuvasti kaiken pahan alkusyyksi puhtaasti rahan vuoksi. Samalla ei tiedosteta lainkaan sitä että jaksossa esiintyvät ihmiset tekevät lähes poikkeuksetta elantonsa tarjoamalla näitä vaihtoehtoisia näkemyksiä. Erkki Vartiaisen tieteeseen perustuva maltillinen näkemys hukkuu raflaavampien puheenvuorojen sekaan. Jaakko Halmetoja on kyllä pirteän oloinen kaveri ja muistaa paljon kasvibiologisia termejä, joilla saa itsensä kuulostamaan uskottavalta mutta miksi se riittää? Itse isossa viestissä ei sinällään ole vikaa; onhan käsittelemättömien kasvisten runsas syönti hyvä idea (lukuunottamatta sitä että niitä lähtisi etsimään metsästä, ellei TODELLA tiedä mitä tekee). Lähiruoka ja pienyrittäjien tukeminen ovat jees eikä eettisiä/ekologisiakaan näkökulmiakaan tule unohtaa. Olisi tärkeää muistaa, että ravitsemussuosituksissakaan ei kehoiteta tukemaan niitä pahimpia pahiksia: pikaruoka-, makeis-, leivonnais-, virvoitusjuoma- yms teollisuuksia. Eikä kovinkaan moni pääse kirjoittelemaan mullistavia kirjoja promoamalla tylsiä ravitsemussuosituksia – toisin kun erilaiset gurut ja vaihtoehtoasiantuntijat.

On myös muistettava sellainen käytännön seikka, että erilaisten superfood-pirtelöiden pyörittely ei kuitenkaan ole välttämätöntä erinomaisen terveyden saavuttamiseksi, eikä se kaikkien kohdalla ole mahdollistakaan. Monen elämä kohenisi varmasti pienemmilläkin säädöillä, kuten riittävällä unella, roskaruoan vähentämisellä ja säännöllisellä liikunnalla. Kun Isot Asiat ovat kunnossa, voi tarkistaa, vieläkö on mielenkiintoa/tarvetta puuhastella spirulinan kanssa. Sokerin ja einesten välttely sekä runsas kasvisten syönti ovat myös virallisten ravitsemussuositusten mukaisia seikkoja. Mitä jos ensin kansakuntana opeteltaisiin seisomaan, ennen kun lähdetään juoksemaan? Ei tarvittaisi tällaista vastakkainasettelua ja homma selkeytyisi merkittävästi.

En anna tämän häiritä. Pidän edelleen Armania mainiona mediapersoonana. Minulla ei myöskään ole mitään ohjelmassa esiintyneitä henkilöitä kohtaan vastaan. Uskon että monen kanssa löytyisi valtavasti mielenkiintoista juteltavaa ja olisikin itse asiassa mahtavaa päästä vaihtamaan herrojen kanssa ajatuksia. Olen kriittinen mutta kaikella kunnioituksella 🙂

Ruokajakso ei valitettavasti edistä vallitsevaa ravitsemuskeskustelua millään tavalla. Sen sijaan se osoittaa mainiosti juuri sen, miksi mitään edistystä ei tapahdu – keskustelusta puuttuvat standardit ja pelisäännöt. Kuka tahansa kelpaa asiantuntijaksi ja mikä tahansa mielipide on tasa-arvoinen. Ja kun ihminen vielä itse kokee, että homma on sekava, hän voi pahentaa tilannetta tekemällä niin sanotusti armanit ja todeta tarvitsevansa lisää mielipiteitä.